Tässä olis tekstiä. Lai lai lai. On se ilmoja pidellyt.

Tila toimii pääosin nuorisokahvilana, mutta se on myös alueen asukastila. Maanantai-iltaisin kahvilaa käyttävät kokoontumispaikkanaan alueen vanhempainyhdistykset, luokkatoimikunnat sekä erilaiset seurat ja järjestöt. Sunnuntaisin kahvilaa vuokrataan erilaisten perhejuhlien käyttöön, joista lastenjuhlat ovat suosituimpia.Kahvilan ikärajattomuus on keino saattaa eri ikäiset yhteen. Vilkkaina päivinä kahvilassa on samaan aikaan kotiäitejä vauvoineen, muutama eläkkeellä oleva päiväkahvittelija, opettajia ja paljon eri ikäisiä lapsia ja nuoria. Toisten kanssa on tultava toimeen ja erilaiset ihmiset on huomioitava.Pienistä toimintatiloista huolimatta tila muuntuu moneksi. Nuoria rohkaistaan ottamaan vastuuta toiminnan järjestämisestä. Erilaisista työpajoista ehdottomasti suosituin on kasvomaalaus. Lisäksi arkirutiineihin kahvilassa tarvitaan usein lasten ja nuorten apua.

 

klubiesite009

Tila toimii pääosin nuorisokahvilana, mutta se on myös alueen asukastila. Maanantai-iltaisin kahvilaa käyttävät kokoontumispaikkanaan alueen vanhempainyhdistykset, luokkatoimikunnat sekä erilaiset seurat ja järjestöt. Sunnuntaisin kahvilaa vuokrataan erilaisten perhejuhlien käyttöön, joista lastenjuhlat ovat suosituimpia. Kahvilan ikärajattomuus on keino saattaa eri ikäiset yhteen. Vilkkaina päivinä kahvilassa on samaan aikaan kotiäitejä vauvoineen, muutama eläkkeellä oleva päiväkahvittelija, opettajia ja paljon eri ikäisiä lapsia ja nuoria. Toisten kanssa on tultava toimeen ja erilaiset ihmiset on huomioitava.Pienistä toimintatiloista huolimatta tila muuntuu moneksi. Nuoria rohkaistaan ottamaan vastuuta toiminnan järjestämisestä. Erilaisista työpajoista ehdottomasti suosituin on kasvomaalaus. Lisäksi arkirutiineihin kahvilassa tarvitaan usein lasten ja nuorten apua.Tila toimii pääosin nuorisokahvilana, mutta se on myös alueen asukastila. Maanantai-iltaisin kahvilaa käyttävät kokoontumispaikkanaan alueen vanhempainyhdistykset, luokkatoimikunnat sekä erilaiset seurat ja järjestöt. Sunnuntaisin kahvilaa vuokrataan erilaisten perhejuhlien käyttöön, joista lastenjuhlat ovat suosituimpia. Kahvilan ikärajattomuus on keino saattaa eri ikäiset yhteen. Vilkkaina päivinä kahvilassa on samaan aikaan kotiäitejä vauvoineen, muutama eläkkeellä oleva päiväkahvittelija, opettajia ja paljon eri ikäisiä lapsia ja nuoria. Toisten kanssa on tultava toimeen ja erilaiset ihmiset on huomioitava.Pienistä toimintatiloista huolimatta tila muuntuu moneksi. Nuoria rohkaistaan ottamaan vastuuta toiminnan järjestämisestä. Erilaisista työpajoista ehdottomasti suosituin on kasvomaalaus. Lisäksi arkirutiineihin kahvilassa tarvitaan usein lasten ja nuorten apua.